Tekijä / admin
-
Back to work!
Vanhempainvapaani on päättynyt ja lapsi saatettu onnellisesti päiväkodin huomaan, joten olen tehnyt paluun työelämään. Ota yhteyttä, jos pidät tyylistäni ja haluat keskustella mahdollisista yhteisistä projekteista!
-
Joulurauhaa uuden vuosikymmenen kynnyksellä
Animaation kuva-aihe on vuoden 2019 Turku-joulukalenterista. -
Turku-joulukalenteri 2019 on ilmestynyt!
Kolmas Turku-joulukalenteri ilmestyi juuri! Tällä kertaa jouluun virittäydytään luukku luukulta pastellinsävyisissä tunnelmissa. Katso täältä kalenterin ja samasta kuva-aiheesta suunniteltujen joulukorttien tilaustiedot ja jälleenmyyjät: Turku-joulukalenteri 2019 ja Turku-julisteet
-
Skärgårdscider
Olemme yhdessä Joonas Lehtimäen kanssa suunnitelleet kuluneen vuoden 2018 aikana useita etikettejä paraislaiselle Skärgårdscider-panimolle. Syyskuun alussa kävimme tutustumassa Rahkosen omenatarhaan Heisalan saarella, josta saaristo-omenat siiderinvalmistukseen tulevat. Frida ja Louna ovat artesaanisiidereitä ja Nagu on artesaanilongdrink. Juomissa maistuu saaristo-omena aidoimmillaan ilman lisättyä sokeria, aromeita tai väriaineita. Skärgårdsciderin artesaanijuomia löytää jo useista etelä-Suomen hyvinvarustelluista K-ryhmän kaupoista.…
-
Joulukalenteri tält ja tois pualt jokke
Tänä vuonna päätin viimein toteuttaa monena syksynä mielessä pyörineen joulukalenterin kotikaupungistani Turusta. Melkein kaikilla kalenterin rakennuksilla on esikuvansa todellisuudessa Aurajoen jommalla kummalla puolella. Kalenterin painoi Lönnberg ja loistavasta asikaspalvelusta vastasi Ismo Sukanen. Kiitos! Osa painoksesta toimitettiin Turun kaupungille ja osan otin itselleni myytäväksi. Kalenteri on siis tilattavissa. Kurkkaa lisätiedot TÄÄLTÄ. Kalenteria saa myös ostaa Turusta…
-
100 askelta Lahdessa
Tällä viikolla ilmestyi jo neljäs Lahden museoille suunnittelemani kirja. ”100 askelta Lahdessa – Lahtelaista elämänmenoa itsenäisessä Suomessa” liittyy Lahden historiallisen museon 100 askelta Lahdessa -näyttelyyn ja kertoo 112-vuotiaan Lahden historiasta 14 artikkelin kautta. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi julkaistua teosta oli hienoa päästä taittamaan. Teos on samaa sarjaa aiemmin suunnittelemani Nyt Lahteen! -kirjan kanssa. Kiitos kirjan toimittaja…
-
Paluu äitiyslomalta
Tervehdys! Olen tällä viikolla palannut täysipäiväisesti sorvin ääreen lähes vuoden kestäneeltä äitiyslomaltani (heinäkuu 2016 – elokuu 2017). Poissaoloni aikana keskityin pääasiassa pienen ihmistaimen kasvattamiseen, mutta yhteen kirjaprojektiin sentään tartuin. Kesällä 2017 ilmestyi Lahden museoiden julkaisema teos ”Kaneli & kardemumma – Lefrenin leipuriperheen elämää Lahdessa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa”, jonka ulkoasusta ja taitosta vastasin. Lahden…
-
Joulutervehdys
Tämä on juuri sinulle, olet sitten uusi tai vanha tuttavus. Ota rento asento ja odota hetki, kun animaatio latautuu. / Johanna
-
Onko graafinen suunnittelija vastuussa työn ympäristövaikutuksista?
Suomalaista kirjallisuutta tai keskustelua graafisen suunnittelun ekologisista käytännöistä ei juurikaan ole. Tämä voi johtua siitä, että graafisen suunnittelijan roolia työn ekologisessa jalanjäljessä ei ole vieläkään tunnistettu. Graafinen suunnittelija on usein ratkaiseva linkki asiakkaan ja painotalon välillä. Suunnittelijan suositukset vaikuttavat ainakin työn kokoon, painomateriaaleihin ja jälkikäsittelymenetelmiin. Suunnittelijalla on siis kaikki mahdollisuudet ottaa huomioon ympäristöasiat. Ympäristönäkökohdat huomioiva…